7.1 Arvoista (3) 
7.2 Rehellisyydestä ja totuudesta (29)
7.3 Moraalista, oikeudenmukaisuudesta ja velvollisuuksista (19)
7.4 Luotettavuudesta ja luottamuskesta (5)
7.5 Yhteiskunnasta (3) 

1 . Arvoista kerroin esimerkin japanilaisten sotavangeista, jotka joutuivat rakentamaan elokuvastakin tuttua Kwaijoen siltaa. Olen lukenut sellaisen henkilön kirjoittaman kirjan, joka itse todellisuudessa oli rakentamassa tätä siltaa. Japanilaisten sotavankileireillä kuoli enemmän sotavankeja, kuin muiden maiden vankileireillä. Kun henkensä voi menettää miten pienestä asiasta tai ilman asiaakin, niin oli luonnollista, että oman hengen säilyttämisestä tuli tärkein asia. Siitä puolestaan seurasi, että kukaan vanki ei voinut luottaa kehenkään ei edes kaveriinsa. Siitä seurasi, että moraali laski ja elämä kurjistui kaiken aikaa vankijoukossa. Moraalin lasku loppui ja käänne parempaan suuntaan tapahtui vasta, kun joku vanki antoi henkensä kaveriensa puolesta. Sen jälkeen alkoi asteittain vankien keskinäinen luottamus parantua ja yhteistoimintaa esiintyä missä suinkin mahdollista. Yhtenä kuvaavana esimerkkinä olkoon seuraava tapaus. Japanilaiset olivat jättäneet omia haavoittuneitaan oman onnensa nojaan. Japanilaisille oli täysin käsittämätöntä, että kurjissa ja lähes tuhoon tuomituissa oloissa olevat sotavangit menivät auttamaan ja lievittämään näiden haavoittuneiden tuskia ja janoa eli auttamaan vihollisen haavoittuneita.

(Petter Pulkkinen läksiäistilaisuudessaan 19.6.2002)

2. Sinun ei tarvitse maksaa hyvyydestä.

Se ei ole kaupan, vaan ilmaisjakelussa.

(Martti Lindqvist/”Aug. Hepoaho”)

3. Ihanteet ovat kuin tähdet. Ei niitä koskaan tavoita mutta merenkyntäjien tavoin me laadimme kurssimme niiden mukaan.

(/”Aug. Hepoaho”)

1. Rehellisyys (Jaakko Heikkonen)

1. Rehellinen ihminen pysyy määrätietoisesti totuudessa, puhuu totta ja puolustaa totuutta ja oikeudenmukaisuutta ja on rehellinen itselleen.

2. Rehellinen ihminen on moraalinen ja rehti kaikille sekä pitää sanansa ja sopimuksensa..

3. Rehellisyys on menestymisen edellytys.

4. Rehellisen ihmisen todisteluun voi luottaa.

5. Rehellinen ihminen ei tietoisesti arvostele väärin lähimmäistään.

6. Rehellinen ihminen tunnustaa virheensä eikä puolustele itseään aiheettomasti. Vastuuntuntoisena hän korjaa virheensä ja pyytää sen havaittuaan välittömästi anteeksi vahinkoa tai haittaa kärsineeltä. Rehelliselle virhe on erehdys eikä tahallinen teko.

7. Rehellinen ihminen antaa oikeita ja kunniallisia neuvoja toisille ja kieltäytyy lahjuksista. Hän jakaa hyvät teot ja aikaansaannokset oikeudenmukaisesti lähimmäisen kanssa ja katkaisee väärät huhut. Hän pysyy totuudessa julkisissa esityksissään ja asiantuntijalausunnoissaan sekä tukee ja auttaa totuudessa pysyviä. (Jaakko Heikkonen)


2. Rehellisyys
(Kai Vakkuri)

Ajattelumme, koko sisäinen elämämme, samoin kuin toimintamme tulee perustua rehellisyyteen. Syy on yksinkertainen. Rehellisyys pitää ihmisen koossa ja halutuilla teillä. Rehellisyys saattaakin joskus näyttää ihmisestä itsestään painolta ja taakalta. Mutta kokemus osoittaa sen olevan tarpeellinen.

Epärehellisyys on liiallisen keveyden kaltaista. Ajanmittaan se murtaa mieltä ja tekee meidät ilottomiksi. Ihmisen osaan nimittäin onneksi kuuluu kyky erottaa oikea väärästä erilaisissa ja erivahvuisissa asioissa. Tätä varten meillä on sekä järki että sydän sekä ajattelemisen taito että tuntemisen lahja.

Meidän päämäärämme teoissamme ja ajatuksissamme tulee olla asetetut rehellisesti ja rehellisiksi. Sana synti tulee Kreikan sanasta hamartia. Tämän sanan perimmäinen merkitys on olla osumatta kohteeseen. Tällä tavoin synti on väärän päämäärän asettamista tai oikean päämäärän kadottamista.

(Kai Vakkuri)


3. Epäröidessäsi kerro totuus
(Mark Twain)


4. Ei kukaan ole kuurompi kuin se, joka ei tahdo kuulla
.

(Suomalainen sananlasku)


5. Valhe on kuin lumipallo, mitä pitemmälle sitä pyörittää, sitä suuremmaksi se kasvaa.
(Martti Luther)


6. Totuus voittaa aina painollaan, valhe tarvitsee kanssarikollisen
. (Epiktetos)


7. Totuus ei pala tulessakaan
.


8. Yksi valhe tarvitsee tuekseen yhdeksän
. (Intialainen sananlasku)


9. Totuutta on vaikea hävittää, valheesta pääsee helpolla eroon
. (Shuihuzhuan, Kiina)


10. Totuus on valheista turvallisin
(Graffiti)


11. Hyvä omatunto on paras päänalunen
.

Jos toiminnassa on parantamisen varaa, niin silloin rupeaa valvottamaan ja se on hyvää aikaa käyttää sen miettimiseen, miten hoitaisi asiat parempaan kuntoon.


12. Monet jotka tekevät mitä häpeällisimpiä tekoja, pitävät mitä mainioimpia puheita.
(Demokritos)


13. Vilpittömyys on sydämen avaamista
. (La Rochefoucauld)


14. Jos kiistää kaiken, myöntää kaiken.
(Espanjalainen sananlasku)


15. Rehellisyys ei voi olla puolinaista
. (Kai Vakkuri)


16. Valhe saattaa pelastaa nykyhetken, mutta sillä ei ole tulevaisuutta
. (Kai Vakkuri)


17. Rehellisyys on laajemmin ottaen sen tietämistä, että epärehellisyys ei kannata.
(Kai Vakkuri)


18. Rehellisyys on mielenrauhalle otettu vakuutus.
(Kai Vakkuri)


19. Ei totuudella ole määrättyä aikaa. Sen aika on nyt ja aina
.

(Albert Schweitzer/Kai Vakkuri)


20. Totuus ei muutu meidän tahtomme mukaan
. (/Kai Vakkuri)


21. Hyvä päätös on kuin hevonen, joka satuloidaan usein, mutta jolla harvoin ratsastetaan.
(Meksikolainen sananlasku/Kai Vakkuri)


22. Tekojasi ja sanojasi et voi saada takaisin. Pidä siis ennalta varasi.
(Pythagoras/Kai Vakkuri)


23. Ne totuudet, joita emme halua kuulla, ovat meille hyödyllisimmät.
(/”Aug. Hepoaho”)


24. Neuvoja pyydetään silloin kun vastaus jo tiedetään mutta se ei ole mieleinen.
(/”Aug. Hepoaho”)


25. On mahdotonta kantaa totuuden soihtua tungoksen halki jonkun partaa kärventämättä.
(/”Aug. Hepoaho”)


26. Reiluuden koetinkivi on se kuinka reilu olet niille jotka eivät ole reiluja.
(/”Aug. Hepoaho”)


27. Valheen korein puku on imartelu
. (/”Aug. Hepoaho”)


28.
Sanotaan, ettei keneltäkään vasten tahtoa riistetä totuutta. Samoin on laita oikeudenmukaisuuden, kohtuuden, hyväntahtoisuuden ja jokaisen muun hyveen suhteen. Tämä on aina muistettava. Siten ihmisestä tulee suvaitsevampi muita kohtaan.

(Marcus Aurelius, 121-180, Rooman keisari 161-180; Itsetutkiskelua)


29. Suurimpia hetkiä ihmisen kehitystiellä on se, kun lakkaa piileksimästä itseään ja päättää sen sijaan tutustua itseensä juuri sellaisena kuin on.
(Norman Vincent Peale/Linta V.)

1. Sotamarsalkka Montgomery:

Minulta kului aikaa, ennen kuin opin, että henkilökohtaiset asiatmerkitsevät paljon ihmisen elämässä. Yksilön onnellisuus, tyytyväinen ja rehellinen palvelus, muiden auttaminen, niiden ihmisten uskon ja luottamuksenvoittaminen, joiden kanssa joutuu tekemisiin - juuri nämä seikat, muutamia mainitakseni, merkitsevät kaikkein eniten.

Ennen koulusta lähtöäni opin, että monista ominaisuuksista, jotka ovat tarpeen menestyksen saavuttamiseksi, on kaksi muita tärkeämpää: kova työ ja ehdoton rehellisyys. Lisäisin näihin kahteen nyt kolmannen: rohkeuden. Tarkoitan moraalista rohkeutta, jonka ansiosta ihminen uskaltaa sanoa tai tehdä sen, mitä pitää oikeana.

2. Joka ei taistele sortoa vastaan, tekee itselleen vääryyttä.

(Kahlil Gibran)


3. Epäoikeudenmukaisuuden korkein aste on teeskennelty oikeudenmukaisuus.
(Platon)


4. Järkevälle on lain ja oikeuden pakko yhtä helppo kuin hengittäminen.
(J. L. Runeberg)


5. Ota tavaksi tehdä joka päivä jotain sellaista, mitä et tahtoisi. Tätä kultaista sääntöä noudattamalla totut tekemään velvollisuutesi vaivatta.
(Mark Twain)


6. Ihmisen syvintä arvoa ei mitata hänen mukavina hetkinään, vaan haasteen ja kiistelyn aikana.
(Martin Luther King)


7. ”Pidä itsesi miehenä”
– sen perinnän me miehet olemme saaneet. Sen sai isä sanottua silloin, kun kotoamme läksimme. Äiti teki evät ja itki. Isä ei itkenyt. Hän, ukko, tönäisi vain turhan varovaisesti olkapäästä, pelkäsi kai itse särkyvänsä, nielaisi ja sanoi: ” Pidä itsesi miehenä!” Niin oli isoisäkin hänelle sanonut.

(Matti J. Kurosen kirjasta Suojelkaa Suomen miestä)


8. Me emme voi ottaa korttejamme pois pelistä. Vaikka pysyisimme äänettöminä ja mykkinä kuin kivet, niin meidän osallistumattomuutemmekin on teko.
(Jean Paul Sartre)


9. Jokainen ihminen mitataan toimillaan.
(Pindaros)


10. Vaikka ei olisi mitään lakia, olisi omatunto.
(Publilius Syrus)


11. Vaikeneminen myrkyttää sielun.
(Edgar Lee Masters)


12. Joka vääryyttä tekee, on onnettomampi kuin se, joka vääryyttä kärsii.
(Demokritos)


13. Pahuus saapuu ohuena kuin neula ja laajenee sitten kuin tammipuu.
(Etiopialainen sananlasku/Kai Vakkuri)


14. Oikea orjien kohtelu on käyttäytyä kunnollisesti heitä kohtaan ja olla heihin nähden, jos mahdollista vielä oikeamielisempi kuin vertaistensa kanssa asioidessa.
(Platon/Kai Vakkuri)


15. Vain jalosti toimivalla on mielenrauha.

(Marcus Aurelius, 121-180, Rooman keisari 161-180; Itsetutkiskelua)


16. On kuninkaallista tehdä oikein ja kärsiä pahaa tyynesti.

(Marcus Aurelius, 121-180, Rooman keisari 161-180; Itsetutkiskelua)


17.
Jokainen väärintekijä rikkoo omaa päämääräänsä vastaan ja on siis eksynyt. Mutta mitä vahinkoa se on sinulle aiheuttanut. Olet huomaava, ettei kukaan näistä, joiden takia olet harmistunut, ole mitenkään voinut tehdä sieluasi huonommaksi.

(Marcus Aurelius, 121-180, Rooman keisari 161-180; Itsetutkiskelua)


18.
Jos joku minua halveksii, on se hänen asiansa. Minun asiani on valvoa, etten tekisi enkä sanoisi mitään halveksittavaa. Jos joku vihaa minua, on sekin hänen asiansa. Minun on oltavahyväntahtoinen ja ystävällinen kaikille ja erikoisesti oltava valmis osoittamaan ihmiselle hänen rikkomuksensa, kuitenkin häpeämättä häntä ja ikään kuin huomaamatta ja ystävällisesti ja teeskentelemättä.

(Marcus Aurelius, 121-180, Rooman keisari 161-180; Itsetutkiskelua)


19.
Turmeltunut ja surkuteltava on ihminen, joka sanoo: olen päättänyt olla rehellinen sinua kohtaan. Miksi näin teet? Näin ei ole lausuntoa aloitettava. Rehellisyyden täytyy näkyä ilman muuta. Sen täytyy olla kirjoitettu otsaasi. Sen täytyy kaikua äänestäsi ja loistaa silmistäsi. Teeskennelty rehellisyys on tikari. Ei ole olemassa mitään häpeällisempää kuin teeskennelty ystävyys. Vältä sitä ennen kaikkea. Hyvän, rehellisen ja ystävällisen ihmisen tunnemme heti hänen näyttäytyessään.

(Marcus Aurelius, 121-180, Rooman keisari 161-180; Itsetutkiskelua)

1. Luotettavuus

1. Luotettava ihminen pitää sanansa ja lupauksensa sekä elää kurinalaisuudessa. Hän levittää rohkeasti vapisematta luottamuksen, turvallisuuden ja uskottavuuden ilmapiiriä ja on keskinäisen ja yleisen luottamuksen ja yhteistoiminnan arvoinen.

Luotettava ihminen ei petä lähimmäisiään eikä epäröi, vaan esittää totuuden mitään salaamatta, muuttamatta tai lisäämättä.

2. Läheisten tuttavien kesken kanssakäyminen on vapaata ja luottamuksellista, läheisyys edellyttää moraalisesti rehtiä ja tavoittelemisen arvoista luottamussuhdetta, sen syntymistä ja ylläpitämistä

3. Luottamussuhde saavutetaan vain vilpittömyydellä ja molemminpuolisella kunnioituksella eikä jatkuvilla mielipiteiden muuttamisilla, ts. takinkääntötempuilla. Se nojaa sellaiseen ihmissuhteeseen, jossa suojellaan toisiaan henkisesti ja aineellisesti sekä kunnioitetaan vastavuoroisesti ja tasa-arvoisestitoistensa käsityksiä. Täydellisessä ja lujassa luottamussuhteessa uskoo toiseen henkeen ja vereen.

4. Luotettavuus lisää keskinäistä kunnioitusta, nuhteettomuutta, oikeellisuutta, turvallisuutta ja varmuutta.

5. Toisen salaisuuden paljastaminen, selän takana panetteleminen tai muuten väärin arvosteleminen johtaa luottamuksen horjumiseen tai särkymiseen.

6. Luottamussuhteen katkaiseminen moraalittomasti loukkaamalla toista tai nolaamalla häneton helppoa ja nopeaa, mutta sen rakentaminen aikaa viepää. (Jaakko Heikkonen


2. Se joka kadottaa luottamuksen, ei enää voi kadottaa mitään muuta.
(Publilius Syrus)


3. Luottamus ei milloinkaan palaa takaisin kerran lähdettyään enempää kuin henki ruumiiseen.
(Publilius Syrus/Kai Vakkuri)

4. Kuinka luodaan luottamusta

  1. Tarjoa enemmän ja parempaa palvelua kuin mistä sinulle maksetaan

  2. Älä tee mitään sopimusta minkä et usko toteutuvan

  3. Kehitä kyky pitää enemmän ihmisistä kuin heidän rahoistaan

  4. Kehitä jatkuvasti itseäsi ja muista että toiminta puhuu kovemmin kuin sanat

  5. Älä vastaanota suosionosoituksia antamatta niitä takaisin

  6. Älä pyydä mitään keneltäkään ennen kuin koet olevasi sen arvoinen

  7. Älä antaudu kinastelemaan epäolennaisesta tai merkityksettömästä seikasta kenenkään kanssa

  8. Kehitä auringonpaiste olemukseesi missä ja milloin vain voit.

  9. Kun menestyt, muista että joku on auttanut sinut menestymään. Älä unohda häntä.

(Positiivarit/”Aug. Hepoaho”)


5. Harvoista asioista on ihmiselle niin paljon apua kuin siitä että hän saa vastuuta ja tuntee että häneen luotetaan.
(/”Aug. Hepoaho”)

1. Valtio on kansalaisen palvelija, ei hänen isäntänsä.

(John F. Kennedy)


2. Ihmisiä voi hallita vain palvelemalla heitä. Tämä sääntö on ilman poikkeusta. (Victor Cousin)


3. Yhteistä lehmää lypsetään usein, mutta ruokitaan harvoin.

(Espanjalainen sanalasku/Kai Vakkuri)

7. Arvoista (3+29+19+5+3=59)