Edellytyksistä toimia muiden hyväksi

Intiaanien viisaus sanoo:

Älä arvostele toista ennen kuin

olet kulkenut vuoden hänen mokkasiineissaan .

eli

Ymmärrät toista vasta kun

olet kulkenut vuoden hänen kanssaan .

Hyvä lukija

Siirrymme nyt käsittelemään asioita, joiden ymmärtämiseksi me kipeästi tarvitsisimme vähintään vuoden kanssakulkemista muistisairaan kanssa. Omaishoitajilla tämä tieto ja kokemus on.

Jotta sellainen henkilö, jolla tätä kokemusta ei ole, saisi edes pienen häivähdyksen vakavasti muistisairaan maailmasta, olen tekstin oheen jatkossa liittänyt tehtäviä, joiden tekeminen/pohtiminen sitä mukaa kuin tekstissä etenet, on todella tärkeää, jos aiot hyötyä siitä. Eniten hyödyt lukemisesta, jos lukemisesi edetessä myös täydennät tarvittaessa aikaisempia vastauksiasi sitä mukaa kuin tunnet siihen tarvetta.

Tehtävä 1. Elämänlaadun takuuhenkilöt

Ajatellaan, että olisit muistisairas, etkä pystyisi hallitseman asioita etkä tilanteita. Kuka/ketkä olisi(vat) silloin sinun elämänlaatusi takuuhenkilö(t) ja minkä elämänlaatumallin 10 osatekijän osalta hän/he tukisi(vat) sinua.

Kun meillä on lähimmäistemme luottamus eli olemme mahdollisimman korkealla heidän rankinglistallaan, silloin meillä on parhaat edellytykset toimia heidän hyväkseen juuri silloin kun he ovat eniten riippuvaisia avustamme, tuestamme ja turvastamme eli elämänsä loppuvaiheessa.

Heidän rankinglistansa on se ainoa oikea lista ja siihen meidän on tyytyminen. Kenenkään rankinglistalla ylöspäin kiipeämiseen ei ole oikotietä ja epäreiluilla toimilla putoaa vain alaspäin. Muille voimme kyllä onnistua uskottelemaan muuta, mutta siitä ei ole meille itsellemme hyötyä elämän pituisessa juoksussa.

Samoin aikanaan itse joudumme elämämme loppuvaiheessa toisten autettavaksi. Jos silloin meistä huolehtivat ja vastuun kantavat ne, jotka ovat myös rankinglistallamme kärjessä, voimme olla todella onnellisia. Silloin asiamme ovat todella hyvissä ja luotettavissa käsissä. Voimme olla varmoja, että he pitävät loppuelämämme elämänlaadun niin korkeana kuin se inhimillisesti ottaen on mahdollista. 

Kun suuri pisteidenlaskija tulee kirjaamaan sinun saavutuksesi, hän ei kirjaa mitä sinä voitit tai hävisit, vaan sen kuinka sinä pelasit.

(Grantland Rice, 1880-1954/Norman Vincent Peale)

Jos ihminen voi kuollessaan jättää lapsilleen innostuksensa, hän on jättänyt heille suunnattoman arvokkaan perinnön.

(Thomas A. Edison, 1847-1931/Norman Vincent Peale)