7.    Taistelu herra Alzheimeria vastaan on häviöön päättyvää viivytystaistelua

Samurait olivat arvostettuja aikoinaan Japanissa. Hyvä samurai kulki tietä pitkin ja hän tuli tienhaaraan. Toisen tien viitassa luki Elämä ja toisessa Kuolema.

Kumman tien hyvä samurai valitsi? Kuoleman .

Jos hän olisi valinnut Elämän, hän olisi joutunut kaiken aikaa varmistamaan  miten säilyä hengissä. Hänen aikansa olisi mennyt siihen ja häneltä olisi jäänyt  elämä elämättä.

Kun hän valitsi Kuoleman, hän pystyi parhaiten kamppailemaan kuolemaa vastaan ja samanaikaisesti elämään täyttä elämää.

Meidän onneksemme myös Suomen sotaveteraanit valitsivat saman tien kuin hyvä samurai.

Herra Alzheimer vie lopulta voiton hoidettavasta, omaishoitajasta ja kaikista tukijoista.

Miltä herra Alzheimeria vastaan käytävä viivytystaistelu näyttää, jos muodostetaan analogia varsinaiseen sodankäyntiin?

Ihantalan taistelun häviäminen olisi tiennyt Suomen itsenäisyyden menettämistä. Jos Ihantalan rintama olisi murtunut, ei olisi enää ollut riittävästi resursseja ja mikä tärkeintä, ei ollut enää vara-asemia, joihin vetäytyä jatkamaan puolustustaisteluja.   

Viivytystaistelussa hävitään aina, mutta puolustustaistelussa  on myös mahdollisuus selvitä. Siinä on siis toivoa selviämisestä ja toivo on todella tärkeä resurssi.

Hoidettava ja omaishoitaja käyvät viivytystaistelua herra Alzheimeria vastaan ja vielä on riski olemassa, että jokin uusi vihollinen (onnettomuus tai sairaus toiselle tai molemmille) käy kimppuun ja vaikeuttaa viivytystaistelua entisestään.

 

Puolustusasemat Herra Alzheimerin hyökätessä


******** HERRA ALZHEIMER *********


              *** Kaukaiset ulkomaan matkat ***

               *** Ulkomaan matkat***

*** Päiväryhmät ***

                          *** Suuret yleisöjuhlat ***

*** Kotimaan matkat ***

                              *** Pienet juhlat ***

             *** Päivähoidot ***

*** Ystävävierailut ***

*************** Koti *************

                      *** Hoitopaikka ***

                          *** Sairaala ***
 

Herra Alzheimer hyökkää kaikkein eniten matkaviivytysasemia vastaan tietäen hyvin niiden arvokkuuden. Vääjäämättä hoidettava ja omaishoitaja joutuvat ajan myötä vetäytymään niistä.

Seuraavaksi herra Alzheimer käy päiväryhmäviivytysaseman  kimppuun ja niin siitäkin joudutaan vetäytymään samoin kuin seuraavista viivytysasemista.

Päivähoito- ja ystävävierailuviivytysasemia pitämällä ylläpidetään elämänhalua ja jaksamista. Niistäkin on kuitenkin mahdottoman edessä vetäydyttävä ja tehtävä kaikki mahdollinen  kotiviivytysaseman pitämiseksi ja elämä siellä hoidettavan ja omaishoitajan  kannalta tehtävä sellaiseksi, että viivytystaistelua  herra Alzheimeria vastaan voidaan jatkaa mahdollisimman pitkään.

Kaikkein tiukimman viivytystaistelun hoidettava ja omaishoitaja käyvät kotiasemassa. Se on niin arvokas asema, että vielä siinäkin vaiheessa, kun omaishoitajan voimat ovat lopussa, niin hoidettava haluaisi ymmärrettävistä syistä jatkaa taistelua ja pitää kotiasemaa hallussa.

Viivytystaistelussa täysin ylivoimaista vihollista vastaan jo menetettyjen asemien takaisinvaltaus on todella vaativa ja vaikea kysymys ja sitä arvioitaessa joudutaan  vastaamaan mm. seuraaviin kysymyksiin:

1.    Miksi valloittaa takaisin, kun niistä kumminkin joudutaan jossain vaiheessa luopumaan?

2.    Miksi vallata takaisin, koska joudutaan käyttämään tärkeitä resursseja, jotka voivat olla myöhemmin todella elintärkeitä viimeisiä viivytystaisteluja käytäessä?

3.    Mitä niin arvokkaita hyötyjä asemien takaisinvaltauksella voitaisiin saada, että siihen kannattaisi riskeistä huolimatta ryhtyä?

Eevan asioiden hallinnan tunteelle ja vapauden tunteelle on ollut todella tärkeää, että olemme matkailleet juuri niin rauhalliseen tyyliin ja pienissä pätkissä, että Eeva on jaksanut hyvin ja pystynyt myös nauttimaan eri asioista.

Olen läheltä seurannut matkaviivytysasemien takaisinvaltaamisen hyötyjä ja ne ovat ylittäneet kaikki odotukset. Eeva on sairauden vakavan vaiheen etenemisestä huolimatta jaksanut todella paljon tutustua uusiin paikkoihin ja ihmisiin sekä  nauttinut erilaisista herkuista ja tapahtumista ja mikä tärkeää, hän on ollut monesti jälkeenpäinkin onnellinen kokemastaan.

Muutamia esimerkkejä ulkomaan matkoilta ja niiden Eevan elämänlaatua parantavista tekijöistä

 Matkailun merkitys turvallisuuden tunteelle on tärkeä siksi, että tuntee, että sitten kun matkailusta joudutaan luopumaan, niin on vielä useita viivytysasemia jäljellä. Ja kun lopulta joudutaan vetäytymään kotiviivytysasemaan, niin siellä jaksetaan vielä sinnitellä, koska ollaan niin hyvin pystytty käymään viivytystaistelua  ulommista asemista.

Ulompien viivytysasemien pitäminen mahdollisimman pitkään antaa myös asioiden hallinnan tunnetta ja vapauden tunnetta sekä antaa iloa ja kasvattaa voimaa antavaa positiivisuutta ja huumoria. Nämä kaikki asiat antavat lopulta  kotiasemaan vetäydyttyäkin lisää  elämänlaatua ja –sisältöä.

Ja kuten viivytystaistelussa yleensäkin, jos olemme koko vetäytymisen ajan tehneet parhaamme, niin silloin meillä on myös paras kokemus  ja tiedämme parhaiten, miten käydä sitä tärkeimmässä  ja arvokkaimmassa viivytysasemassa eli kodissa.

Ja koti on ylivertaisesti tärkein viivytysasema, koska siinä on monia arvokkaita tekijöitä (mitä ei ole missään muussa viivytysasemassa) käydä viivytystaistelua eli pitää Eevan elämänlaatu mahdollisimman korkealla herra Alzheimerin tuhoisten hyökkäysten  raivotessa ja uuvuttaessa voimia.

Edellä olen tarkastellut tilannetta, jossa herra Alzheimerin hyökkäysten takia joudutaan vähän kerrassaan vetäytymään kotiasemaan. Monet omaishoitajat joutuvat muistisairaan kanssa vetäytymään jo aiemmin, kuin se herra Alzheimerin takia olisi vielä edes välttämätöntä. Tämän he joutuvat tekemään niistä puolustusasemista, joissa hoidettavalla ei ole enää ihmisarvoa. Tällaisessa ympäristössä tuhoutuu muistisairaan loppukin itsetunto hyvin nopeasti, joten sieltä on pikaisesti vetäydyttävä, jotta edes itsetunnon rippeet säilyisivät.

Olen itse monesti ihaillen seurannut, miten ravintolassa isä tai äiti ruokailee tyynesti vaikeavammaisen lapsensa kanssa. Lapsi ei hallitse ruumiin liikkeitään (jolloin ruokailu on  ”sottaista”), ei osaa puhua, mutta ääntelee kovaan ääneen. Heidän olisi kotona paljon helpompi ruokailla, mutta he haluavat ruokailla ravintolassa. Se on yksi tapa yrittää ”ruokkia” lapsen sairaudesta johtuvaa alhaista itsetuntoa. Se on monin verroin tärkeämpi kuin itse ruokailu. Olen monesti miettinyt, mitä rohkaisevaa osaisin sanoa isän tai äidin ihailtavasta toiminnasta ja mitä osaisin sanoa lapsen itsetunnon vahvistamiseksi. En ole vielä kertaakaan sanonut mitään, vaikka tiedän omakohtaisesta kokemuksesta, miten hirveän hyvältä sellaisen palautteen saaminen tuntuu. Toivottavasti jatkossa rohkenen sanoa jotain kannustavaa.