1. Kaksi enkeliä tuli matkallaan rikkaan perheen luo yöpyäkseen heidän luonaan.
Perhe oli piittaamaton, ja enkelit saivat nukkua kylmässä kellarihuoneessa.
Kun he olivat menossa nukkumaan vanhempi enkeli näki kolon seinässä ja korjasi sen. Nuorempi enkeli kysyi miksi hän korjasi kolon.
* Asiat eivät ole aina sellaisia, kuin luulemme niiden olevan.
* Seuraavan yön enkelit yöpyivät köyhässä talossa.
Kiltti isäntäväki jakoi päivällisensä heidän kanssaan, ja enkelit saivat
nukkua isäntäväen vuoteessa. Kun kaikki heräsivät seuraavana aamuna talon
ainoa elinkeino, ainoa lehmä makasi kuolleena niityllä. Nuorempi enkeli oli vihainen ja kysyi vanhemmalta, kuinka tämä voi sallia sellaisen tapahtuvan.
* Autoit ilkeää isäntää, mutta nämä jakoivat meidän kanssammevähästään, ja sinä annoit heidän ainoan lehmänsä kuolla.
* Asiat eivät aina ole kuin luulemme. Kun kylmässä kellarissa näin, että kolossa oli kultaa, siksi korjasin kolon jottei isäntä sitä löytäisi. Köyhään taloon tuli yöllä kuoleman enkeli noutamaan talon emäntää, joten annoin lehmän hänen sijastaan.
* Asiat eivät ole niin kuin luulemme niiden olevan. Joskus tapahtuu jotain, josta olemme onnettomia.
Usko, että jokainen tapaus on omaksi eduksesi.
Tulee aika jolloin saat tietää...
Jotkut ihmiset tulevat nopeasti elämäämme ja katoavat yhtä nopeasti.
Joistain ihmisistä tulee ystäviämme ja he jäävät pitkäksi ajaksi elämäämme.
He jättävät jälkiä sydämeemme. Meistä ei enää ikinä tule entisen kaltaisia, koska opimme tuntemaan hyvän ystävän.
* Eilinen on historiaa. Huominen on arvoitus. Tänään on lahja ja siksi se on nimeltään nykyisyys. Elä ja nauti jokaisesta silmänräpäyksestä.
2. Mies sai yhteyden suojelusenkeliinsä. Enkeli kertoi, että hän on kulkenut aina tämän rinnalla. Kun mies kelasi elämäänsä, niin toden totta, kahdet jäljet löytyivät lähes kaikkialta. Mutta silloin kun mies oli ollut elämässään suurimmissa vaikeuksissa, niin silloin oli havaittavissa vain yhdet jäljet. Mies kimpaantui tästä ja alkoi soimata enkeliä: ”Siinä mulla on suojelusenkeli. Silloin kun minä olen suurimmissa vaikeuksissa, niin silloin Sinä häivyt ja minä saan kulkea yksin”.
Suojelusenkeli vastasi: ”Ei asia näin ole. Silloin kun on vain yhdet jäljet, niin silloin minä olen kantanut Sinua.
3. Mies kuljeskeli allapäin Kalifornian rannikolla ja potkiskeli hiekkaa.
Kuinka ollakaan, hiekasta tuli esiin lamppu. Mies nosti sen ja poisti
hiekkaa lampun pinnalta. Lampusta ilmestyi kuin ilmestyikin henki.
Henki: Olen lampun henki. Elämme inflatorisia aikoja ja saat toivoa
yhden toiveen. Mieti tarkkaan, sillä toista toivetta ei tule.
Mies mietti ja mietti ja sanoi sitten: Olen aina halunnut mennä
Havaijille. Mutta minulla onlentopelko ja tulen merisairaaksi.
Voisitko tehdä sillan Kalifornian ja Havaijin välille?
Henki mietti ja mietti ja sanoi lopulta: Ajattele, mikä ympäristöhaitta
silta olisi ja kuinka paljon betonia ja terästä siihen tarvitaan?
Poikkeuksena saat tehdä toisen toiveen, mieti tarkkaan.
Mies mietti ja mietti ja sanoi sitten: Olen aina halunnut ymmärtää
naista, miksi hän itkee ja miksi hän nauraa, miksi hän puhuu paljon,
eikä tarkoita mitään, miksi hän ei sano mitään, mutta tarkoittaa paljon. Voitko opettaa minut ymmärtämään naista?
Henki mietti ja mietti ja huokaisi lopulta: Kuinka monta kaistaa sinä
siihen siltaan tarvitset?
4. Eräänä päivänä iäkäs professori pyydettiin pitämään luento tehokkaasta ajan käytöstä 15 hengen ryhmälle, joka koostui suurten pohjois-amerikalaisten yritysten johtajista. Tämä luento oli vain yksi osa päivän tiiviistä ohjelmasta ja professorilla oli tasan tuntu käytettävänään.
Seisoen yritysjohtajien edessä, tarkastellen jokaista osanottajaa professori sanoi: ”Teemme pienen testin.”
Hän otti pöydän alta hyvin suuren lasipurkin, jonka asetti eteensä pöydälle. Sitten hän kaivoi esiin tusinan verran tennispallon kokoisia kiviä, jotka hän laittoi purkkiin yksitellen. Kun purkki oli täynnä, eikä sinne olisi voinut lisätä enää yhtään kiveä, professori katsoi ”oppilaitaan” ja kysyi: ”Onko purkki nyt täynnä?” Ryhmä vastasi melkein yhteen ääneen: ”Kyllä.”
Odotettuaan muutaman sekunnin professori kysyi: ” Oletteko varmoja?” Tämän sanottuaan hän kumartui uudestaan nostaakseen pöydän alta pienemmän purkin, joka oli täynnä soraa. Hän kaatoi soran varovasti kivien päälle ravistellen hiukan suurta purkkia, jolloin sora valui kivien lomiin, aina purkin pohjalle asti.
Sitten professori kysyi jälleen: ”Onko purkki nyt täynnä?” Hänen älykkäät kuuntelijansa alkoivat ymmärtää ”leikin” juonen. Yksi heistä vastasi: ”Luultavastikaan ei.” ”Hyvä”, sanoi professori kumartuen nostamaan pöydän alta pikkuruisen rasian täynnä hiekkaa. Hän kaatoi hiekan suureen purkkiin, jolloin hiekka valui suurempien kivien ja soran jättämiin rakosiin.
Taas kerran hän kysyi: ”Onko purkki nyt täynnä?” Tällä kertaa kuuntelkijakunta vastasi epäröimättä: ”Ei!”
”Hyvä”, sanoi professori. Ja kuten kaikki osasivat odottaakin, professori otti kannullisen vettä, jolla hän täytti suuren purkin ääriään myöten. Sitten hän katsoi kuulijaryhmää ja kysyi: ”Mikä on totuus, jonka tämä testi meille opettaa?”
Eräs kuulijoista vastasi: ”Se osoittaa meille, miten silloinkin, kun kalenterimme on täpösen täynnä, voimme aina lisätä sinne vielä yhden tapaamisen tai kokouksen.”
”Ei”, sanoi professori. ”Se ei ole vastaus, jota etsin. Totuus, jonka opimme on seuraava: Jos emme laita ensin suuria kiviä purkkiin, emme saisi niitä kaikkia sinne enää lainkaan!”
Salissa vallitsi täydellinen hiljaisuus kaikkien miettiessä asiaa. Professori jatkoi: ”Mitkä ovat suuria kiviä teidän elämässänne? Onko se terveys? Perhe? Ystävät? Unelmien toteuttaminen? Tehdä sitä, mistä pitää? Opiskella? Rentoutua? Tai jotain ihan muuta?
Täytyy vain muistaa laittaa nämä kivet ensimmäisinä elämänsä purkkiin. Muuten saatamme epäonnistua kaikessa. Jos laitamme tärkeysjärjestyksessä ensimmäisiksi toisarvoiset pikkuasiat (soraa ja hiekkaa), täytämme elämämme pelkillä sivuseikoilla, ei meille jää enää aikaa todella tärkeille asioille.
Älkää siis unohtako kysyä itseltänne toisinaan, mitkä ovat teidän elämänne suuret kivet. Ja laittakaa ne sitten ensin purkkiin.”
Professori heilautti hymyillen kättään kuulijoilleen ja poistui salista.
5. Kyllä minä jos muutkin
Ulkopaikkakuntalainen ajoi autonsa ojaan syrjäisellä maaseudulla. Onneksi paikallinen maanviljelijä tuli apuun suuren ja vahvan hevosensa kanssa. Hevosen nimi oli Kamu. Hän kiinnitti Kamun autoon ja huusi: "Vedä, Nelli, Vedä!" Kamu ei liikahtanutkaan.
Sitten maanviljelijä kailotti: "Vedä, Raisu, vedä!" Kamu ei lotkauttanut korvaansakaan. Kerran vielä hän käski: "Vedä, Poku, vedä!" Ei vaikutusta. Sitten maanviljelijä sanoi muina miehinä: "Vedä, Kamu, vedä!" Ja hevonen veti auton helposti pois ojasta.
Autoilija oli hyvin kiitollinen ja hyvin utelias. Hän kysyi maanviljelijältä miksi tämä oli kutsunut hevostaan väärällä nimellä kolme kertaa. Mies vastasi: "Katsokaas, Kamu on sokea, ja jos se tietäisi olevansa ainoa hevonen vetämässä, se ei edes yrittäisi." (Linta V.)
6. Rehtorin puhe
Menin 26 vuotta sitten opettajaksi ensimmäiseen kouluuni. Lukuvuoden ensimmäisen koulupäivän alkaessa kokoonnuimme kaikki koulun saliin, mutta yhteinen aamunavaus ei tahtonut onnistua, koska kirkkoherra oli yllättäen sairastunut. Koulumme rehtori siirtyi aloittamaan kouluvuoden ja kertoi tarinan, jonka muistan edelleen:
"Kun laiva tulee avomereltä ja lähestyy rannikkoa, laivaan tulee luotsi, joka opastaa laivan turvallisesti satamaan. Eräässä laivassa komentosillalla oli poikkeuksellisesti muutama vierailija seuraamassa toimintaa ja samalla myös luotsin työtä. Kun laiva oli ohjattu satamaan, eräs vieraista sanoi luotsille, että teidän täytyy olla mahdottoman hyvämuistinen mies, kun muistatte kaikki karit koko matkan varrelta.
Luotsi sanoi, ettei hän muista läheskään kaikkia kareja saati sitten että hän edes tietäisi niitä kaikkia. Vieras ihmetteli, että miten ihmeessä työnne sitten onnistuu? Luotsi vastasi, että hän tietää ainoastaan oikean väylän, eikä kaikkia kareja onneksi tarvitse tietääkään. Elämässäkään ei tarvitse kokeilla kaikkia karikkoja, vaan jokainen itse tietää, mitkä asiat ovat oikeita ja mitkä vääriä." (Jouko/Linta V.)